Petra Vlhoválle kuudes voittoporo Leviltä

Olympiavoittaja Petra Vlhova oli ylivoimainen voittaja Levin alppihiihdon maailmancupin pujottelukilpailussa tänään lauantaina 11. marraskuuta 2023. Slovakialaistähti oli nopein molemmilla kierroksilla ja voitti kilpailun valtavalla 1,41 sekunnin erolla Saksan Lena Duerriin.

Levin luminen näyttämö näytti jälleen parastaan maailmalle TV-lähetysten kautta, kun 85 naislaskijaa lähti hakemaan omaa nopeaa kisalaskuaan Levi Black-rinteessä.

Ensimmäisen kierroksen jälkeen Petra Vlhová oli 0,18 sekuntia muita edellä. Hän oli sensaatiomaisen nopea toisella kierroksella, kellottaen yli puoli sekuntia nopeamman ajan kuin kilpasiskonsa. Näin 28-vuotias Vlhová varmisti kauden 2023/24 ensimmäisen voittonsa alppihiihdon maailmancupin pujottelusta. Itävallan Katharina Liensberger esitti hienon toisen laskun ja nousi ohi Mikaela Shiffrinin napaten kolmannen sijan palkintopallilla. Shiffrin, joka voitti viime kaudella kokonaiskilpailun, pujottelun ja suurpujottelun maailmancupin, sijoittui neljänneksi 1,70 sekuntia Vlhován vauhdista jääneenä.

- Olin hieman hämmästynyt, kun näin aikani maalissa. Olen todella onnellinen ja Levi on minulle spesiaalipaikka, kertoi Petra Vlhová palkintojenjaossa.

Vlhová on nyt tasoissa Shiffrinin kanssa kuudella Levillä voitetulla pujottelukilpailulla. Molemmat naiset kilpailevat huomenna sunnuntaita seitsemännestä voitosta ja seitsemännestä porosta.

- Tämän poron nimi on Zuzana, äitini mukaan ja hän on myös täällä tänään. Nyt kaikkien perheenjäsenten nimet on annettu voittoporoille, kertoi Petra Vlhová.

Levi World Cup: Naisten pujottelun tulokset lauantaina 11. marraskuuta 2023 

Top 10:

1. Petra Vlhova (SVK) 1:50.59

2. Lena Duerr (GER) +1.41

3.Katharina Liensberger (AUT) +1.55

4. Mikaela Shiffrin (USA) +1.70

5. Sara Hector (SWE) +2.60

6. Ali Nullmeyer (CAN) +2.97

7. Melanie Meillard (SUI) +2.99

8. Katharina Huber (AUT) +3.15

9. Zrinka Ljutic (CRO) +3.17

10. Leona Popovic (CRO) +3.30

Kilpailun kokonaistulokset täältä.

Kauden toisen pujotteluosakilpailun ensimmäinen kierros lasketaan sunnuntaina 12.11.2023 klo 11.15 ja toinen kierros klo 14.15. Suorat lähetykset lauantaina Yle TV2 ja Yle Areenassa klo 10.45 alkaen. 

Edellinen
Edellinen

Mikaela Shiffrin teki jälleen historiaa: 7 pujotteluvoittoa samassa paikassa 

Seuraava
Seuraava

World Cup LEVI VIIKonlopun avaus ja lähtönumeroarvonta - Henrik Kristoffersen haluaisi miesten palaavan Leville