Levi avaa naisten alppihiihdon pujottelucupin 10.-12.11.2023

Kansainvälinen hiihtoliitto FIS vahvisti ensi kauden alppihiihdon maailmancup kalenterinsa ja Levillä lasketaan jälleen naisten pujottelukauden avauspisteistä 11.-12. marraskuuta.

Levillä on jo aloitettu valmistelut tulevaan kisaviikonloppuun, kun kisarinteen, Levi Blackin lumet on kerätty talteen. Kierrätettyä säilölunta on jälleen tonneittain ja kasoja peitetään tällä hetkellä kesää varten. Levin maailmacup-kilpailu järjestetään nyt kuudetta kertaa vain naislaskijoille. Miehet ovat taistelleet Levillä MC-pisteistä edellisen kerran vuonna 2019.

- Suomen ja Levin vahva asema alppihiihdon maailmancupin alkukauden tukijalkana saa taas odotetusti jatkoa marraskuussa 2023. Tämä on erittäin tärkeää suomalaisen alppihiihtokulttuurin kehittämisen kannalta ja samalla Levi saa tunnustusta pitkäjänteisestä panostamisesta alppihiihdon harjoittelu- että kilpailuolosuhteisiin. Suomen asema tulee jatkossa vain vahvistumaan alkukauden osalta johtuen ilmastonmuutoksesta, koska Keski-Euroopan olosuhteet vastaavasti muuttuvat entistäkin epävarmemmiksi jatkossa, kertoo Levin maailmancupin pääsihteeri Janne Leskinen.

Alppitähtiä on tulossa Leville harjoittelemaan heti lokakuun 6. päivä, kun Levin Eturinteille tehty Glacier-jäätikkö avataan käyttöön. Jäätikkö helpottaa ja samalla parantaa alppihiihtäjien alkukauden harjoittelumahdollisuuksia.

- Tänä syksynä päästään ensimmäistä kertaa avaamaan talvikausi uudistetulla Eturinteellä ja Glacier-jäätiköllä eli koko rinteen mitalla. Eturinteen uusi profiili pääsi jo testiin maaliskuussa hiihdonopettajien maailmankonferenssi Interskissä. Odotamme innolla kauden alkua sekä alppimaajoukkueita harjoittelemaan. Glacier-rinteeseen säilötään lunta toistasataatuhatta kuutiota ja Levi Black-rinteeseen säilötään noin 40 000 kuutiota lunta, kertoo Levi Ski Resortin liiketoimintajohtaja Marko Mustonen.

Lipunmyynti Levin maailmancupiin avataan toukokuun aikana. Tapahtumaviikonlopun ohjelma julkaistaan syksyllä.

- Levin suurin ja tunnetuin talviurheilutapahtuma Levin maailmancup tarjoaa alppihiihtomaailman parasta urheiluviihdettä ja se houkuttelee vuosittain tuhansia katsojia paikan päälle sekä miljoonia TV-lähetysten äärelle. Kisaviikonloppuna on tarjolla paljon ohjelmaa katsojille, perheille, yritysvieraille sekä tietenkin Lapin tunnelmaa ja iltaviihdettä, kertoo Levin maailmancupin tapahtumajohtaja Pilvi Mäenpuro.

Edellinen
Edellinen

"LUMEN SÄILÖNNÄSSÄ LEVI ON EDELLÄKÄVIJÄ", KERTOO FIS:N KILPAILUJOHTAJA PETER GERDOL

Seuraava
Seuraava

Mikaela Shiffrin varmisti kuudennen pujotteluvoiton Levillä